On enemmän kuin hieman ironista, että ”amerikkalaisille” oluttyyleille on ominaista sekä lähes järjetön sitoutuminen voimakkaisiin makuihin ja yliampuviin tulkintoihin klassisista tyyleistä ja tynnyrissä kypsytettyyn tähän ja savustettuun tuohon… että hillittyihin versioihin klassisista tyyleistä. Jokaista amerikkalaista IPA:ta kohden on kevyt amerikkalainen lager. Jokaista amerikkalaista Stoutia vastaa amerikkalainen Wheat tai Rye Ale.
Ja sitten on vanha kunnon, harmiton, lähestyttävä, ei-aggressiivisia makuja sisältävä American Blonde Ale. Älkää kuitenkaan ymmärtäkö vihjailuani väärin: tämä on edelleen olut, jota rakastan valmistaa ja juoda, ja hengitän helpotuksesta, kun olen panimossa ja minulla on mahdollisuus tilata yksi näistä ja jättää uusin vaniljapapuja sisältävä Triple Bock väliin. Huomautan vain, että meillä amerikkalaisilla panimoilla on valinnanvaraa.
TYYLI
Mitä tähän tyyliin kuuluu? Vuoden 2015 BJCP-ohjeet kuvaavat sitä ”helposti juotavaksi, helposti lähestyttäväksi, mallaslähtöiseksi amerikkalaiseksi käsityöläisolueksi, jossa on usein mielenkiintoisia hedelmä-, humala- tai luonteenomaisia mallasnuotteja”. Nimi myös paljastaa, että se on vaalea, joten ”Blonde” ale! Tuo vähäeleinen kuvaus peittää kuitenkin todellisuuden. Tämä voi olla huomattavan hauska ja mielenkiintoinen tyyli. Kunhan kyse on maltillisista mauista, jotka eivät vedä sitä erikoisoluiden luokkaan tai johonkin amerikkalaiseen ”Ale”-kategoriaan, voit pitää hauskaa makuyhdistelmien, lisäaineiden, erikoisainesosien ja muun sellaisen kanssa ja silti tehdä oluen, joka ”sopii” Blonde Ale -luokkaan. Maltaat ovat yleensä karamellin ja paahteisten maltaiden välillä, ja humala on yleensä amerikkalaista (joskaan ei yksinomaan amerikkalaista), mutta näiden hyvin väljien rajoitusten puitteissa melkein mikä tahansa muu käy! Makuprofiilia tärkeämpää on se, että tämän oluen pitäisi olla pehmeä, juotava ja virkistävä tuoppi. Siinä käytetään amerikkalaisia lagereita ja Cream Alea ja nostetaan makujen määrää hieman. Tarpeeksi yksinkertaista.
RECIPE
Eräs Philadelphian esikaupunkipanimo valmistaa joka kesä olutta, josta ihmiset tuntuvat todella pitävän. Epäilen, että siinä on Victory-maltaita, mutta en viitsi mainostaa sitä valmistavaa panimoyhtiötä. Tämä resepti on tätä olutta jäljittelevää olutta, jota en nimeä.
Aloita 50/50 sekoituksella Maris Otter- ja Pilsner-maltaita, noin neljä kiloa kumpaakin, minkä pitäisi antaa runsaasti hyviä perusmaltaan makuja lisäämättä paljon väriä. Varmuuden vuoksi lisää kuitenkin kilo Wienin maltaita, jotka tuovat hieman maalaismaista viljaisuutta. Käytä lopuksi puoli kiloa Victory-maltaita lisätäksesi paahteisuutta mallaslaskussa. Tämä poikkeaa panimon ”ilmoitetusta” rouheesta, mutta vierekkäisissä maisteluissa se kestää hyvin! Oluen pitäisi laskeutua noin 1,051:een, ja siinä pitäisi olla hädin tuskin havaittavaa, mutta silti havaittavaa mallasluonnetta.
Hoppaaminen on yksinkertaista, mutta lajikkeilla on väliä (tässä tapauksessa paljon enemmän kuin maltailla). Katkeroituminen yhdellä unssilla Tettnangia 60 minuutin kohdalla noin 15 IBU:ta, sitten lisätään puoli unssia kumpaakin Simcoeta ja Cascadea 10 minuutin kohdalla jäljellä. Lisää myös puoli unssia Citraa kuivahumppauksessa.
Hanki lopuksi Wyeast London Ale III (1318), jota käymme viileässä, jotta saamme mukavan kevyen marjaisen esterin.
PROSESSI
Maahaus, laakeri, läjäytys ja kiehautus ovat kaikki vakioita tässä. Tämä on melko yksinkertainen olut tehdä. Ainoat todelliset päätökset ovat käymislämpötila ja kuivahumalan lisäämisen ajankohta. Blonde Ale on (tai oli aiemmissa ohjeissa) ”hybridiolut” – se voidaan valmistaa joko ale- tai lagerhiivalla, mutta yhteinen tekijä on lämpötila. Teet joko lämpimän käymisen lager-hiivan kanssa tai viileän käymisen ale-hiivan kanssa. Tässä tapauksessa tähtää 60 F:n lämpötilaan ja pidä se ensimmäisen viikon ajan. Sen jälkeen anna sen nousta terveeseen 70-72F lämpötilaan diasetyyliriskin vähentämiseksi (vaikka se ei olekaan pahin asia tässä tyylissä!).
Tykkään lisätä kuivahumalaa vain pari päivää ennen cold crashingia ja pakkaamista (2,5 tilavuutta CO2:ta, muuten). Oluen makuprofiili ei vaadi (eikä tyyli välttämättä palkitse) isoa humalan tuoksua. Se on pikemminkin vaikutelma tuoreista hedelmistä, jotka ovat kevyesti läsnä ja joissa on hieman ruohomaista kuivaa humalahahmoa. Älä mene liian pitkälle ja tee tästä Session IPA:ta!
LOPUKSI
Tämä Blonde Ale on keskimääräistä ”ruohonleikkuriolutta” maukkaampi, joten säästä se leikkuun jälkeen. Kun valitset reseptin, tämä on olut, joka saa olutta juomatta jättävät ystäväsi aloittamaan käsityöläisoluiden pakkomielteen tiellä! Ja sinäkin tulet nauttimaan siitä.