Free Press

THAIMAAN KANSAT

Thaimaan kansaa kutsutaan thaimaalaisiksi, millä voidaan viitata sekä Thaimaan kansalaisiin että etnisiin thaimaalaisiin, jotka ovat sukua Laosissa asuville etnisille laoille. Thaimaassa on yli 67 miljoonaa ihmistä (arvio 2012). Noin 34 prosenttia Thaimaan asukkaista asuu kaupungeissa (verrattuna 82 prosenttiin Yhdysvalloissa). Loput 66 prosenttia asuu enimmäkseen pienissä maatalouskylissä.

Noin 75 prosenttia väestöstä on thaimaalaisia ja 14 prosenttia etnisiä kiinalaisia. Muita etnisiä ryhmiä ovat malaijinkieliset muslimit (4 prosenttia), khmerit (1,3 prosenttia), soai eli Kui (1,3 prosenttia), karenit (1,3 prosenttia) sekä intialaiset ja pakistanilaiset (,4 prosenttia). Pohjoisosan vuoristoheimot muodostavat noin kahdeksan prosenttia Thaimaan väestöstä. Koillis-Thaimaassa asuvia noin 20 miljoonaa laoa puhuvaa lao isania pidetään hyvin erilaisina kuin muita thaimaalaisia, mutta heitä pidetään silti thaimaalaisina.

Thaimaan väestö on etnisesti ja rodullisesti monimuotoinen, ja siihen kuuluu thaimaalaista, kiinalaista, monilaista, khmeriläistä, laolaista ja intialaista alkuperää olevia kansalaisia. Lisäksi maan kunkin alueen asukkailla on yleensä erityispiirteitä ja ulkonäköä, mikä johtuu ympäristön ja maantieteellisten ominaisuuksien eroista. On havaittu, että esimerkiksi pohjoisessa, viileässä ilmastossa ja vuorten ympäröimänä asuvat thaimaalaiset ovat yleensä rauhallisia, lempeitä ja pehmeäpuheisia, kun taas etelässä asuvat thaimaalaiset ovat puheessaan tiukkoja ja päätöksenteossaan nopeita, koska he asuvat meren rannalla, jossa sää vaihtelee jatkuvasti ja pakottaa heidät kohtaamaan meriseikkailuja usein.

Thaimaalainen kansa

Thaimaalaisista käytetään myös nimityksiä khon thaimaalainen, keskiaikainen thaimaalainen, siamilaiskansalainen, taii-kansalaiskansalaiskansalaiskansalaiskansalaiskansalaiskansalaiskansalaiskansalaiskansalaisuus. He muodostavat noin kolme neljäsosaa Thaimaan väestöstä ja asuvat enimmäkseen Keski- ja Etelä-Thaimaassa ja ovat perinteisesti asuneet keskisellä alluviaalitasangolla Bangkokin läpi virtaavan Chao Phraya -joen ympärillä. Monet Pohjois-Thaimaassa asuvat ihmiset ovat Lao-isaneja, joita pidetään joskus eri etnisenä ryhmänä.

Thaimaalaiset ovat osa laajempaa Tai-etnokielistä kansaa, jota esiintyy Thaimaassa ja sen naapurimaissa Kaakkois-Aasiassa sekä Etelä-Kiinassa. Heidän kielensä on thain kieli, joka luokitellaan osaksi tai-kadain kieliperhettä. Suurin osa thaimaalaisista on theravada-buddhalaisuuden kannattajia.

Termi ”thaimaalainen kansa” on väljässä merkityksessä, ja sillä viitataan myös Thaimaan väestöön yleensä (vaikka thaimaalaiset malaijit pitävätkin itseään malaijilaisina)- ei vain etnisiin thaimaalaisiin. Pieniin thaimaalaisryhmiin kuuluvat shanit Mae Hong Sonin alueella, thaimaalaiset lusit Chiang Rai’ssa, laosongit Phetburissa, thaimaalaiset khoratit Khoratissa ja yawit Nakhon Phanomissa. ”Thaimaalaisiin” kuuluvat Keski-Thaimaalaiset eli siamilaiset Chao Phrayan suistoalueella Bangkokin ympärillä, pohjoiset thaimaalaiset (Lanna), thaimaalaiset laoslaiset eli isanilaiset Koillis-Thaimaassa ja thaimaalaiset pak-tait Etelä-Thaimaassa. Kukin ryhmä puhuu omaa thaimaalaista murrettaan, ja sillä on tapoja ja erityispiirteitä, jotka ovat ominaista sille alueelle, jolla se asuu.

Thaimaalaiset ovat hyvin vahva ja itsenäinen kansa, joka rakastaa kuningastaan ja vapaamielistä elämäntapaansa. Kun sen naapurit joutuivat Ranskan ja Britannian siirtomaiksi, Thaimaa, tai Siam, kuten se aikoinaan tunnettiin, pysyi itsenäisenä. Se onnistui myös pitkälti pysymään poissa sotatantereelta Vietnamin sodan ja punaisten khmerien aikana.

Lähes kaikilla thaimaalaisilla on laktaasin puutos. Tämä tarkoittaa, että heillä on ongelmia maitotuotteiden sulattamisessa.

Thaimaalaisten alkuperä

Thaimaalaisten uskotaan olevan peräisin Etelä-Kiinan Yunnanin maakunnasta. He ovat sukua muille kansoille, jotka joko asuvat siellä nyt tai ovat peräisin sieltä, kuten dai ja lao. Thaimaalaiset alkoivat muuttaa etelään peräkkäisinä aaltoina, ehkä jo vuonna 1050 jKr.

Kongressin kirjaston mukaan: Nykyaikaisten thaimaalaisten esi-isät olivat taitaita puhuvia ihmisiä, jotka asuivat Chang Jiangin (Jangtse-joen) eteläpuolella vuoristoisella ylätasangolla, joka sijaitsee nykyisessä Kiinan Yunnanin maakunnassa. Varhaiset kiinalaiset muistiinpanot (ensimmäinen kiinalainen maininta taiista on peräisin kuudennelta vuosisadalta eaa.) kertovat, että taiit viljelivät kosteikkoriisiä laaksoissa ja alankoalueilla. Ensimmäisellä vuosituhannella jKr., ennen kuin syntyi virallisia valtioita, joita hallitsi taijankielinen eliitti, nämä ihmiset asuivat hajallaan kylissä, jotka oli koottu muangeiksi eli ruhtinaskunniksi. Jokaista muangia hallitsi chao eli herra, joka hallitsi henkilökohtaisten ominaisuuksien ja suojelija-asiakassuhteiden verkoston perusteella. Usein muangin muodostavat kylät liittoutuivat puolustaakseen maitaan voimakkaammilta naapurikansoilta, kuten kiinalaisilta ja vietnamilaisilta.

Thaimaalaisten siirtolaisuus

Joe Cummings kirjoitti Lonely Planetin Thaimaan-oppaassa: ”Varhaiset thaimaalaiset, jotka usein luokitellaan laajempaan Austro-Thai-ryhmään, olivat nomadeja ja heidän alkuperäinen kotimaansa on akateemisen keskustelun aihe. Useimmat tutkijat suosivat aluetta, joka ulottuu epämääräisesti Etelä-Kiinan Guangxista Pohjois-Vietnamissa sijaitsevaan Dien Bien Phuhun, mutta radikaalimman teorian mukaan thaimaalaiset polveutuivat Tyynenmeren länsipuolella sijaitsevasta valtamerisivilisaatiosta. Oseanismin kannattajat jäljittävät thaimaalaisessa taiteessa ja kulttuurissa esiintyvien symbolien ja myyttien kehitystä päätelmiinsä päätyäkseen. tämä laaja, ei-yhtenäinen itäthaimaalaisten vaikutusvyöhyke levittäytyi eri aikoina kaikkialle Kaakkois-Aasiaan.

”Thaimaassa nämä austro-thaimaalaiset ryhmät kuuluivat thai-kadain ja mon-khmerin kieliperheisiin. Thai-kadai on koko Kaakkois-Aasian merkittävin etnokielinen ryhmä, jonka 72 miljoonaa puhujaa ulottuu Brahmaputra-joelta Intian Assamin osavaltiosta Tonkininlahdelle ja Kiinan Hainanin saarelle. Pohjoisessa thai-kadain puhujia on pitkälle Kiinan Yunnanin ja Guangxin maakuntiin asti, ja etelässä heitä on aina Malesian pohjoiseen Kedahin osavaltioon asti. Thaimaassa ja Laosissa he ovat valtaväestöä, ja Kiinassa, Vietnamissa ja Myanmarissa (Burmassa) he ovat suurin vähemmistö. Thai-Kadai-ryhmän hallitsevaan thaimaalaiseen puoleen kuuluvat ahomit (Assam), siamilaiset (Thaimaa), mustat thaimaalaiset eli thaidamit (Laos ja Vietnam), thai-gait eli shanit (Myanmar ja Thaimaa), thaimaalaiset neuat (Laos, Thaimaa ja Kiina), thaimaalaiset lutit (Laos, Thaimaa ja Kiina) ja yuanit (Laos ja Thaimaa). Vähemmän lukuisiin kadai-ryhmiin (alle miljoona) kuuluvat Etelä-Kiinassa sellaiset verrattain tuntemattomat kielet kuin kelao, lati, laha, laqua ja li.

”Etelä-Kiinan, Koillis-Intian ja Kaakkois-Aasian kielikartta osoittaa selvästi, että thai-kansojen suosimat asuinalueet ovat olleet jokilaaksoja Punaisesta (Hong) joesta Etelä-Kiinassa ja Vietnamissa Brahmaputrajokeen Assamissa Intiassa. Aikoinaan oli kaksi päätepysäkkiä, joiden kautta liikuttiin nykyisen Thaimaan alueelle. Pohjoinen päätepiste sijaitsi Yuan Jiangissa ja muilla jokialueilla Kiinan nykyisissä Yunnanin ja Guangxin maakunnissa ja eteläinen päätepiste Keski-Thaimaassa Mae Nam Chao Phraya (Chao Phraya -joen) varrella. Ihmiskannat ovat nykyäänkin melko keskittyneitä näille alueille, kun taas näiden kahden alueen väliset alueet ovat olleet vain väliasemia, ja ne ovat aina olleet vähemmän asuttuja.

”Thaimaan ja Laosin välinen Mekongin jokilaakso oli yksi tällainen välivyöhyke, samoin kuin jokilaaksot Nan-, Ping-, Kok-, Yom- ja Wang-jokien varrella Pohjois-Thaimaassa sekä erilaiset jokialueet Laosissa ja myös Myanmarin Shan-valtiossa. Sikäli kuin historioitsijat ovat pystyneet kokoamaan yhteen, Etelä-Kiinassa tai Pohjois-Vietnamissa asuneet huomattavat määrät austro-thaimaalaisia kansoja alkoivat luultavasti muuttaa etelään ja länteen pieninä ryhminä jo 800-luvulla jKr. ja aivan varmasti 10. vuosisataan mennessä.

”Nämä thaimaalaiset siirtolaiset perustivat paikallisia yhteiskuntia perinteisten yhteiskunnallisten skeemojen mukaisesti meuangin (karkeasti ’ruhtinaskunta’ tai ’kaupunkivaltio’) mukaan, päälliköiden tai hallitsijoiden (jâo meuang) alaisuuteen. Kukin meuang sijaitsi jokilaaksossa tai laakson osassa, ja jotkin niistä oli koottu löyhästi yhden jâo meuangin tai useiden liittojen alle. Aina kun thaimaalaiset kohtasivat tiibetoburmanien ja monkhmereiden alkuperäisväestöä etelään ja länteen (nykyiseen Myanmariin, Thaimaahan ja Laosiin), he pystyivät jollakin tavalla syrjäyttämään, sulauttamaan tai sulauttamaan heidät yhteiskuntaan ilman voimakeinoja. Todennäköisin selitys tälle suhteellisen sujuvalle sulautumiselle on se, että alueella oli jo thaimaalaisia alkuperäiskansoja.

Thaimaalaiset ja muut tai-kieliset kansat

Thaimaalaiset ydinkansat – keskitaijilainen, koillistaijilainen (thaimaalainen), pohjoistaijilainen ja eteläinen thaijilainen – puhuivat jonkin tai-kieliperheeseen kuuluvan kielen murteita. Kansat, jotka puhuivat näitä kieliä – joita kutsutaan yleisesti myös taiiksi – olivat peräisin Etelä-Kiinasta, mutta ne olivat levittäytyneet kaikkialle Kaakkois-Aasian mantereelle Burmasta Vietnamiin. Thaimaassa oli 1980-luvulla tavanomaista kutsua Tai-kielisiä kansoja thaiksi (sama ääntämys) alueellisen tai muun määritteen kanssa, esim. keskitai. Thaimaassa oli kuitenkin 1900-luvun lopulla ryhmiä, jotka puhuivat tai-heimoon kuuluvaa kieltä mutta jotka eivät kuuluneet kantaväestöön.

Vaikka neljä suurta tai-kielistä ryhmää muodostivat yhdessä selvästi ylivoimaisen enemmistön Thaimaan väestöstä, ei ollut täysin selvää, mikä osuus thaimaalaisesta ydinväestöstä kuului kuhunkin alueelliseen luokkaan. Epävarmuuden syitä olivat muun muassa monien sellaisten henkilöiden, jotka eivät olleet syntyperältään keskitaijilaisia, siirtyminen Bangkokin alueelle ja sen ympäristöön sekä keskitaijilaisten siirtyminen, ehkä pienemmässä määrin, muille alueille hallintovirkamiehiksi, kouluttajiksi, teknikoiksi, byrokraateiksi, sotilaiksi ja toisinaan siirtolaisiksi. Keski-Thaimaalaiset, joilla oli yleensä korkeampi asema kuin muulla väestöllä, pyrkivät säilyttämään identiteettinsä riippumatta siitä, missä he asuivat, kun taas muilta alueilta keskiselle tasangolle muuttaneet saattoivat pyrkiä omaksumaan keski-Thaimaalaista puhetta, tapoja ja identiteettiä.

Vaikka Keski-Thaimaalaiset olivat poliittisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti hallitsevassa asemassa, he eivät muodostaneet enemmistöä väestöstä, ja 1960-luvun puolivälissä laaditun arvion mukaan he olivat lukumäärältään hädin tuskin suurempia kuin thaimaalaiset ja laaolaiset. Tuolloin keskitaijalaisten osuus väestöstä oli noin 32 prosenttia, ja thaimaalais-laoslaisten osuus oli lähellä toista, noin 30 prosenttia. Thai-Laot olivat pohjimmiltaan sama etninen ryhmä, joka muodosti Laosin valtaväestön, vaikkakin heitä oli huomattavasti enemmän kuin Laosin väestöä.

Kielen ja kulttuurin osalta sekä koillis-thaimaalaiset että pohjoiset thaimaalaiset olivat lähempänä Laosin kansoja kuin keskithaimaalaisia. Kham Mu’angin tai-kielen (joka kirjallisessa muodossaan tunnetaan nimellä yuan) puhujat muodostivat enemmistön väestöstä yhdeksässä pohjoisimmassa maakunnassa Burman ja Laosin rajalta Uttaraditin maakunnan läpi, mikä on noin 102 000 neliökilometrin laajuinen alue. Pohjoiset thaimaalaiset olivat hyvin itsenäisiä ja asuivat pääasiassa pienissä jokilaaksoissa, joissa he viljelivät peruselintarvikkeena liimatonta riisiä. Chakkri-dynastia piti edelleen yllä hovia Chiang Maissa, pohjoisen suurimmassa kaupungissa, jota thaimaalaiset pitivät merkittävänä uskonnollisena ja kulttuurisena keskuksena.

Yleisesti ottaen ennen nykyaikaisen viestinnän edistämää suuntausta pukeutumisen, kielen ja viihdemuotojen homogenisoitumiseen thaimaalaisten keskuudessa oli alueellisia eroja puvustuksessa, kansanperinteessä ja muissa kulttuurin piirteissä. Näiden erojen säilyminen 1980-luvulle asti näytti johtuvan suhteellisesta etäisyydestä Bangkokista ja muista kaupunkialueista. Jonkin verran merkitystä oli tarkkailijoiden mukaan taipumuksella pitää kiinni näistä alueellisista eroista ja jopa korostaa niitä loukkaantumisen tunteen symboleina. Muihin kuin thaimaalaisiin ydinryhmiin kuuluvien henkilöiden määrää oli vaikea määritellä tarkasti riippumatta siitä, oliko jäsenyys näissä ryhmissä määritelty kielen, kulttuurin muiden piirteiden vai yksilön itseidentifikaation perusteella. Osa ongelmaa johtui Thaimaan hallituksen politiikasta, jolla edistettiin sulautumista mutta ei kannustettu aktiiviseen tietojen keräämiseen thaimaalaisesta etnisestä alkuperästä. Hallituksen tilastot ulkomaalaisista, heimovähemmistöistä ja pakolaisista olivat helpommin saatavilla, vaikkakin toisinaan sekä tutkijat että kyseiset ryhmät kiistivät ne.

Keskitaiji

Useat kielentutkijat merkitsevät kuningas Narain hallituskauden (1657-88) ajankohdaksi, jolloin keskustaijin (tai Ayutthayan thaijin) murre vakiinnutettiin standardiksi, johon muita muotoja tai murteita verrattiin. Keskitaiji oli nykyisessä Thaimaassa vaadittu muoto, jota käytettiin virallisissa, liiketaloudellisissa, akateemisissa ja muissa päivittäisissä liiketoimissa. Ayutthayan ajoista lähtien Central Thai lainasi sanoja khmeristä, palista ja sanskritista. Thaimaassa pidettiin edelleen yllä hovikieltä nimeltä Phasa Ratchasap, vaikka kuningas Bhumibol Adulyadej (Rama IX, 1946- ) kannusti Central Thain käyttöä. Samoin uskonnollinen kieli, pali, vaikka sitä käytettiin edelleen, korvattiin vähitellen keskitaijilla monissa seremonioissa ja kirjoituksissa. Vaikka Thaimaan kuninkaallinen akatemia päätti viime kädessä kieleen lisättävistä uusista sanoista, toisen maailmansodan jälkeinen thai on saanut paljon vaikutteita amerikanenglannista, erityisesti tieteen ja teknologian alalla.

Keski-Thaita puhuttiin yhä useammin vaihtelevan sujuvasti kaikkialla maassa, kun koulutusjärjestelmä tavoitti yhä useampia lapsia. Alueelliset murteet (tai niiden paikalliset muunnokset) säilyivät kuitenkin kodin ja paikallisyhteisön kielenä. Keskitaijin oppiminen ei ole yksinkertainen asia. Kantaväestön neljän alueellisen osan murteet ovat vain vaikeasti ymmärrettävissä keskenään. Niissä on leksikaalisia ja syntaktisia eroja sekä eroja ääntämisessä.

Murre-erot olivat toisinaan ärsyttävä tekijä niiden henkilöiden välisissä suhteissa, joiden äidinkieli oli keskitaiji, ja muilta alueilta tulevien henkilöiden välillä. Toisaalta, jos muilta alueilta Bangkokiin muuttavat henkilöt puhuivat omaa murrettaan, keskitaijilaiset saattoivat suhtautua heihin halveksivasti. Jos toisaalta tällaiset henkilöt eivät puhuneet keskitaijilaista riittävän sujuvasti ja oikealla aksentilla, sekin saattoi johtaa siihen, että heitä kohdeltiin epäkunnioittavasti.

Keskitaijilaisen kulttuurin valta-asema Thaimaassa

Thaimaan alueellisten ja etnisten suhteiden ytimessä on keskitaijilaisten – Chao Phrayan tulvaniityn esi-modernien kuningaskuntien alamaisten jälkeläisten – sosiaalinen, kielellinen ja poliittinen valta-asema. Keski-Thaimaalaisilla tarkoitetaan niitä, jotka pitävät Keski-Thaimaata synnyinpaikkanaan tai Keski-Thaimaan (standard thai) murretta äidinkielenään. Siirtolaisuuden lisääntymisen, nykyaikaisen viestinnän ja koulutuksen myötä on kuitenkin yhä vaikeampaa käyttää kieltä lähtöpaikan määrittämiseen.

Aikaisemmin hallitus oli sillä kannalla, että kaikille tai-ihmisille olisi myönnettävä kaikki kansalaisuuteen liittyvät oikeudet, etuoikeudet ja mahdollisuudet. 1980-luvulla myös muiden kuin tai-vähemmistöryhmien jäsenille myönnettiin samanlaisia oikeuksia, ja heidät pyrittiin liittämään osaksi ekkalak-taitaita. Mitä korkeammalle henkilö pyrki, sitä perusteellisemmin hänen täytyi kuitenkin sulautua Keski-Thaimaan kulttuuriin. Niinpä suurin osa hallituksen edustajista oli joko kotoisin Keski-Thaimaasta tai oli omaksunut tuon alueen näkökulman.

Aiemmin eräät thaimaalaiset hallitukset painostivat voimakkaasti eri thaimaalaisia kansoja luopumaan alueellisista tavoista ja murteista ”modernin” Keski-Thaimaan kulttuurin hyväksi. Lain mukaan keskitaijin murretta opetettiin kaikissa valtion kouluissa, ja kaikkien, jotka pyrkivät valtion virkoihin, kyläpäälliköstä ylöspäin, odotettiin hallitsevan keskitaijin. Koska paikalliset murteet säilyivät kuitenkin kommunikaatiovälineenä kouluissa, toreilla ja lääninhallituksen virastoissa, keskitaihin ja muiden murteiden väliset erot säilyivät. Keskitaijilla oli taipumus pitää muita thaimaalaisia sekä erilaisina että alempiarvoisina. Jälkimmäiset puolestaan pitivät keskitaijilaisia riistäjinä. Väistämättä monet muut kuin keskitaijilaiset tunsivat toisinaan olevansa alempiarvoisia kuin keskitaijilaiset, jotka edustivat edistystä, arvovaltaa, vaurautta ja kansallista valtaa.

1980-luvulla paikallisten kielten, erityisesti pohjoisen Lan Na Thain ja myös eteläisen thain murteen, opiskelu ja opettaminen elpyi kuitenkin uudelleen. Lisäksi pyrittiin tutustuttamaan kaikki thaimaalaiset eri alueiden erilaisiin kulttuureihin ja perinteisiin alueellisten käännös- ja taideohjelmien avulla. Samaan aikaan keskitaiji hyväksyttiin helpommin toisena kielenä. Kansallisen identiteetin ohjelmien menestys selittyy osittain thaimaalaisten lukutaitoasteella, joka on yksi Aasian korkeimmista.

Suuret thaimaalaiset vähemmistöryhmät Thaimaassa

”Pak Tai” ja eteläiset thaimaalaiset asuvat 14 eri maakunnassa Etelä-Thaimaassa. Heitä on noin 5 miljoonaa. He ovat perinteisesti olleet märän riisin viljelijöitä ja karjankasvattajia. Vaikka suurin osa heistä on buddhalaisia, yli miljoona on muslimeja. He puhuvat erilaisia tai-murteita, joita kutsutaan usein dambroiksi. Katso lisätietoja heistä erillisestä osiosta.

Lao Isan ovat pääosin laoslaisia, jotka asuvat Koillis-Thaimaassa Tunnetaan myös nimillä Koillis-Thaimaalaiset, thaimaalaiset laoslaiset, isanilaiset, isanilaiset, issanilaiset tai isanilaiset. he ovat enimmäkseen buddhalaisia, jotka puhuvat thaimaalaisen kielen laoslaista murretta, jota puhuvat myös Laosin alankomaiden laoslaiset. ks. heistä tarkemmin erillisessä jaksossa.

Yuanit ovat Tai-kielinen ryhmä, joka hallitsee Chiang Main aluetta Pohjois-Thaimaassa. Heitä on noin 6 miljoonaa. Myös Laosissa heitä on muutama tuhat. Heidät tunnetaan myös nimillä Lanatai, Lao ja Youanne, Youon ja Yun, ja heillä on perinteisesti ollut enemmän yhteistä Laon kanssa – heidän pohjoinen Pali-kielensä, heidän buddhalaiset tapansa, heidän kirjoitusasunsa, kohteliaat terminsä ja temppeliarkkitehtuurinsa – kuin thaimaalaisilla. Yuanit ovat suurelta osin sulautuneet thaimaalaiseen yhteiskuntaan, mutta heillä on edelleen kiinteät yhteydet Mekongin alueisiin ja laosiin. Yuanit eroavat Koillis-Thaimaan laoista siinä, että he tatuoivat vatsansa ja heidän murteensa on erilainen. Usein joskus sanotaan, että pohjoisen naiset ovat Thaimaan kauneimpia ja ihmiset ystävällisimpiä ja kohteliaimpia.

Isan (Tha-Lao)

Koillis-Thaimaan ja Khoratin ylätasangon Tai-kieliset kansat tunnetaan nimellä thaimaalais-laoslaiset, isanit, laoslaoslaiset tai koillis-thaimaalaiset. Pohjimmiltaan thaimaalaista alkuperää olevat laosilaiset puhuvat isania, joka on erittäin lähellä Mekong-joen toisella puolella Koillis-Thaimaata sijaitsevan Laosin standardikieltä. Koillisaluetta kutsutaan thaimaalaisessa kielessä myös nimellä Isan, ja joskus se kirjoitetaan Isaaniksi.

Koillisalue on Thaimaan neljästä alueesta väkirikkain ja köyhin. Siellä asuu kolmannes Thaimaan 67 miljoonasta asukkaasta. Kulttuuriin ja kieleen ovat vaikuttaneet vahvasti khmerit ja laoslaiset, Suurin osa sen asukkaista puhuu isania (laoslaista). Isanilla on oma musiikkityylinsä, ja heitä pidetään Thaimaan parhaina silkin kutojina. Monet ovat omavaraistilallisia tai sokerinviljelijöiden köyhiä työntekijöitä, jotka ovat joko pahasti velkaantuneita tai tulevat hädin tuskin toimeen. Monet heistä ovat joutuneet velkaantumaan korruptoituneiden kyläpäälliköiden toimesta, jotka toimivat yhteistyössä varakkaiden maanomistajien kanssa ja käyttävät häikäilemättömiä menetelmiä.

Noin 80 prosenttia Isaanin asukkaista on maanviljelijöitä tai maataloustyöntekijöitä. Monet ovat sokeriruokoparonin palveluksessa ja moottoripyörää pidetään varallisuuden symbolina. Tulot, koulutustaso ja terveysstandardit ovat alhaisemmat kuin muualla maassa. Alueen ulkopuoliset thaimaalaiset pitävät koillisosan asukkaita yleensä hitaina, jälkeenjääneinä ja tietämättöminä. Se on perinteisesti sivuutettu kansallisen tason politiikassa. Monet Bangkokiin muuttaneista ovat koillismaalaisia, jotka ovat tulleet sinne etsimään mahdollisuuksia. Bangkokin palkat ovat 12 kertaa korkeammat kuin Koillismaalla, joten ei ole yllättävää, että joka kuudes siellä työskentelevä thaimaalainen on kotoisin Koillismaalta. Monet ovat nuoria, sekä miehiä että naisia, jotka tekevät alhaista tai ruumiillista työtä ja lähettävät rahaa kotiin. ”Useimmilla Isaanilaisilla on hyvin vähän koulutusta, joten he tekevät likaisia töitä (kotiapulais- ja rakennustöitä), joita kukaan muu ei halua tehdä. Heistä on tullut liikkeellepaneva voima, joka pitää asiat liikkeessä”, isanilainen pilapiirtäjä Padung Kraisri kertoi The Starille.

Philip Golingai kirjoitti The Star -lehdessä: ”Kansan köyhyyttä pahentaa myös korkea syntyvyys. Heidän ahdinkonsa vaikeutuu sukupolvesta toiseen, sillä perhe omistaa vain yhden tai kaksi rai (1 600 neliömetriä) riisipeltoa jaettavaksi lukuisten lasten kesken, Padung selitti. Niinpä Noo Hinin tapaan lasten on vanhempana muutettava isompiin kaupunkeihin, erityisesti Bangkokiin, ansaitakseen rahaa. Yleisesti ottaen bangkokilaisilla on kielteinen käsitys koillismaalaisista, sillä useimmat baaritytöistä ovat kotoisin Isaanista.

Lonely Planetin mukaan Isaanin muodostavat 19 koillisprovinssia ovat Thaimaan unohdettu takapiha. Oppaassa todetaan, että ”tämä maan kolossaalinen kolkka elää edelleen elämää omilla ehdoillaan: hitaasti, vakaasti ja syvällä kunnioituksella sekä perintöä että historiaa kohtaan”. Padung kertoi Starille, että huolimatta Isaanin armottomasta ilmastosta ja jatkuvasta kuivuudesta, sen asukkaat ovat aina pysyneet alueella. ”Ja he ovat säilyttäneet elämäntapansa. Siksi monet ihmiset ovat sitä mieltä, että todellinen Thaimaa on Isaanissa”, hän sanoi. Koillisosassa on myös omat erityiset juhlansa, kuten Bun Bung Fai (rakettifestivaali), jossa kyläläiset rakentavat bambusta suuria raketteja, jotka he sitten ampuvat taivaalle tuodakseen sadetta riisipelloilleen. Alue tunnetaan myös Phi Tha Khon -festivaalin haamunaamioista, khoonista (Isaanin iloinen keltainen kukka) ja Isaanin soittimista.

Chang ja End, alkuperäiset siamilaiset kaksoset

Chang ja Eng Bunker, kaksoset, jotka oli yhdistetty toisiinsa kuuden tuuman mittaisella lihasta ja nivelsiteistä koostuvalla putkella rintaluussaan, nimettiin siamilaisiksi kaksosiksi kotimaansa mukaan. He syntyivät vuonna 1811 asuntoveneessä kiinalaisille vanhemmille lähellä Samut Songkhramia, joka on kaupunki noin kilometriä Bangkokista lounaaseen. He lähtivät Siamista 17-vuotiaina laivalla, joka oli matkalla Bostoniin. Chang ja Eng olivat Dan Straussin bestseller-romaanin Chang ja Eng aiheena. Heidän tarinastaan tehtiin myös singaporelainen musikaali. jotka oli yhdistetty rintakehästä kuuden tuuman pituisella lihaputkella, olivat täysin poikkeuksellisia. Nykyään siamilaiset kaksoset ovat siamilaisia kaksosia.

Bostonissa heitä kutsuttiin nimellä ”The United Brothers”, ja yleisö maksoi 50 senttiä kappaleelta nähdäkseen heidät. He kiersivät maailmaa kummajaisnäytöksissä ja asettuivat asumaan Mount Airyyn, Pohjois-Carolinaan, jossa he työskentelivät vierekkäisillä maatiloilla, ja heistä tuli Yhdysvaltain kansalaisia. Vuonna 1843 he avioituivat kahden normaalin ja viehättävän siskon, Adelaide ja Sarah Yatesin, kanssa, ja vuosien mittaan he saivat 21 lasta. Se, miten he harrastivat seksiä, on ollut huomattavan spekuloinnin kohteena.

Chang ja Eng elivät olosuhteisiinsa nähden huomattavan normaalia; elämää. He puhuivat sujuvasti englantia ja oppivat kävelemään, uimaan ja rwoamaan yhdessä. Vaikka ne voitaisiin nykyään kirurgisesti erottaa toisistaan, tuolloin sellaista operaatiota pidettiin liian vaarallisena edes yrittää. He jatkoivat kiertuettaan kummajaisnäytöksissä vuoteen 1970 asti. Changista tuli alkoholisti ja hän kuoli vuonna 1974 62-vuotiaana. Eng, joka pidättäytyi juomisesta ja vaikutti olevan täysin terve, kuoli kolme tuntia myöhemmin.

Muita kuuluisia thaimaalaisia kaksosia ovat muun muassa Aree ja Naree Wongluekiet, joista tuli 13-vuotiaina nuorimmat LPGA:ssa kilpailleet pelaajat; Sonchat ja Soncahi Ratiwtana, tenniksen kaksinpelin mestarit; Suchart ja uchai Jaovisdha, jotka johtavat tärkeitä ministeriöitä. Ja myös Johnny ja Luther, mystiset esiteini-ikäiset kapinallisjohtajat.

Changin ja Endin elämä

Heidän yhteisestä elämästään Cathy Newman kirjoitti National Geographicissa: ”Chang ja Eng, jotka osasivat liikkua sulavasti tandemina, tehdä voimistelutemppuja ja pelata shakkia, ymmärsivät yritteliäisyyttä. ”Tuplapoikina” he vetivät teatterit täyteen ja tienasivat omaisuuden – lähinnä promoottoreilleen. Kun he olivat 21-vuotiaita, he irrottautuivat hallinnoimaan omaa uraansa. Kun eräs lääkäri, joka kävi heidän esityksessään New Yorkissa, kutsui heidät Mount Airyn alueelle, he tarttuivat tarjoukseen, ostivat maata ja ryhtyivät maanviljelijöiksi.

”Kaksoset rakastivat hienoja sikareita, kirjallisuutta ja hienoja vaatteita. Eng, rauhallisempi, piti myöhäisillan pokerista. Chang joi ja oli äkkipikainen. Nykyään, kun joku Sherry Blackmonin kaltainen sanoo: ”Tällaisia Bunkkerit vain ovat”, hän viittaa tuohon temperamenttiin. ”Voin tietysti puhua Bunkereista, koska menin naimisiin yhden kanssa”, sanoo Blackmon, jonka aviomies Zack on Engin lapsenlapsenlapsenlapsenlapsenlapsi. Bunkkeritkin voivat muuttua pidättyväisiksi. ”He saattavat puhua sinulle. Tai sitten eivät.” He ovat tunnettuja rehellisyydestään, siitä, että he ovat rakastavia vanhempia, ja joskus myös siitä, että he kantavat kaunaa. ”He eivät riitele, mutta saattavat olla puhumatta sinulle 20 vuoteen”, toinen sukulainen selittää. Kaksoset tuottivat näet täysin normaalin perheen.

”Chang ja Eng Bunker, jotka olivat poikkeuksellisia ollessaan geneettisesti väärällä puolella, kaipasivat tavallista. Kun he tapasivat Yatesin sisarukset, jotka asuivat tien varrella, Chang päätti, että oli aika mennä naimisiin. ”Emme ole vastuussa fyysisestä kunnostamme, eikä meidän pitäisi kuolla sen takia lapsettomina”, hän sanoi veljelleen. Chang kosiskeli menestyksekkäästi Adelaidea; Eng seurasi perässä sisar Sarahin kanssa. ”Olkoon yhteys yhtä onnellinen kuin se tulee olemaan läheinen”, huomautti Carolina Watchman kaksoishäiden yhteydessä.

”Elettyään 14 vuotta nelistään, rasitus ohitti perheen harmonian. Kaksoset jakoivat omaisuutensa, rakensivat erilliset talot ja sopivat viettävänsä kolme päivää yhdessä talossa yhden perheen kanssa ja sitten kolme päivää toisessa. Stewarts Creek määrittelee kiinteistöjen välisen rajan, ja nykyään ainakin yksi Changin sukulainen kutsuu Engin väkeä ”puron toiselle puolelle”.

Changin jälkeläiset ja End Mount Airyssä, Pohjois-Carolinassa

Cathy Newman kirjoitti National Geographicissa: ”Heidän jälkeläisensä – noin 1 500 – ovat hajaantuneet eri puolille maata, mutta monet heistä asuvat yhä Mount Airyssa, 8 000 asukkaan kaupungissa Winston-Salemin pohjoispuolella, jossa Piedmontin tasangon hidas vyöry kohoaa Blue Ridge -vuoristoon. Mount Airyssä yleinen puhuttelumuoto on ”Honey”, virvoitusjuoma on Cheerwine, ja hengellinen maku on baptistinen ja fundamentalistinen.” Mount Airy on myös tv-tähti Andy Griffithin synnyinpaikka, ja monet turistit vierailevat siellä Mayberry-yhteyksien vuoksi.

”Engin talo paloi 50 vuotta sitten, mutta Changin talon omistaa nykyään Kester Sink, jonka edesmennyt vaimo Adelaide oli Changin lapsenlapsi. Sink, menestyvä liikemies, joka omistaa suurimman jäljellä olevan palan Bunkerin maata, ei siedä hölmöjä ja suojelee raivokkaasti Bunkerin perintöä. ”He eivät olleet kummajaisia”, hän sanoo tuijottaen, että uskaltaa ajatella toisin. ”He olivat ihmisiä, joiden oli voitettava valtava fyysinen vastoinkäyminen. He jättivät kotinsa Siamissa, äitinsä ja perheensä, ja omaksuivat välittömästi adoptiomaansa kielen, tavat ja käytöstavat. He olivat rohkeita, fiksuja ja itsevarmoja.”

”Kaksosten avoin ihailu ei ollut aina itsestäänselvyys. Vanhempi sukupolvi piti mieluummin tiukkapipoista lähestymistapaa. Jessie Bunker Bryant, 79-vuotias grande dame ja vuotuisen sukukokouksen taustavoima, kertoo Bunker-morsiamesta, joka ei tiennyt kuuluisista sukulaisistaan ennen häitään edeltävää yötä. ”Sulhasesi ei ehkä halua jatkaa tätä”, varoitti hänen äitinsä paljastettuaan perhesalaisuuden. Onneksi paljastus hurmasi tulevan sulhasen.” Asenteet löystyivät ajan myötä. ”Olen vain niin ylpeä. En olisi täällä ilman heitä”, sanoo Betty Bunker Blackmon, kun taas June Ross Bunker Richmondista, Virginiasta, totesi kerran, että ”se on varmasti parempi kuin se, että suvussa on hevosvarkaita”. Koska kaikki on suhteellista, kohu hämmentää joitakin. ”He olivat ihan tavallinen perhe”, sanoo Virginia Bunker, joka on naimisissa Bunkerin kanssa.

”Seuraavat sukupolvet ovat tuottaneet 11 kaksossarjaa, kaikki normaaleja. He ovat veljekset, eivät identtiset, ja heillä on joitakin esi-isiensä aasialaisia piirteitä. ”Meitä kiusattiin koko ajan, kun olimme koulussa”, Eng muistelee ja lisää pehmeästi, että he antoivat niin paljon kuin saivat. ”Loppujen lopuksi heitä vastaan oli neljä nyrkkiä kahden sijaan.”

”Useimmat kävijät tulevat Mount Airyyn etsimään Mayberryn nostalgista yksinkertaisuutta välittämättä sen yhteydestä siamilaisiin kaksosiin. Mutta seitsemän vuotta sitten englantilainen lastenkirurgi ohjattiin Tanya Blackmon Jonesin luo, joka johtaa Surry Arts Councilia, kaupungin kulttuurikeskusta. Kävi ilmi, että kirurgi oli erikoistunut siamilaiskaksosten erottamiseen. 1800-luvulla Changilla ja Engillä ei ollut tällaista mahdollisuutta. Vaikka he konsultoivat monia kuuluisia lääkäreitä, kaikki neuvoivat, että erottaminen olisi kohtalokasta.

”Kirurgi istui toimistooni ja halusi puhua”, Jones muistelee. Ennen kaikkea hän halusi puhua yhdestä tapauksestaan: yhdistyneistä sisaruksista, joiden elinsarjat näyttivät täysin ehjiltä ja erillisiltä. Leikkaustiimi odotti, kunnes kaksoset olivat tarpeeksi vanhoja kestämään leikkauksen. Kun kaksoset erotettiin, toinen kaksosista kuoli. Hänen heikompi sydämensä ei kestänyt leikkausta. Lääkäri näytti järkyttyneeltä. ”Vain koska voimme erottaa heidät, tarkoittaako se, että meidän pitäisi erottaa heidät toisistaan?” hän kysyi.

Kuvan lähteet: New York Times, Washington Post, Los Angeles Times, Times of London, Lonely Planet -oppaat, kongressin kirjasto, Thaimaan matkailuviranomainen, Thaimaan ulkoministeriö, hallituksen suhdetoimintaosasto, CIA World Factbook, Compton’s Encyclopedia, The Guardian, National Geographic, Smithsonian-lehti, The New Yorker, Time, Newsweek, Reuters, AP, AFP, Wall Street Journal, The Atlantic Monthly, The Economist, Global Viewpoint (Christian Science Monitor), Foreign Policy, Wikipedia, BBC, CNN, NBC News, Fox News ja useita kirjoja ja muita julkaisuja.

Sivun alkuun

&kopio 2008 Jeffrey Hays

Viimeksi päivitetty toukokuussa 2014