Mikä on kuolemaan johtavin mielenterveyshäiriö? Vastaus, joka saattaa yllättää teidät, on anoreksia nervosa. Sen kuolleisuus on arviolta noin 10 prosenttia.i Mistä tämä korkea kuolleisuus johtuu? Vastaus on monimutkainen. Vaikka monet nuoret naiset ja miehet, joilla on tämä häiriö, kuolevat nälkään ja aineenvaihdunnan romahtamiseen, toiset kuolevat itsemurhaan, joka on anoreksiaa sairastavilla naisilla paljon yleisempää kuin useimmilla muilla mielenterveyshäiriöillä.
Helmikuun viimeisellä viikolla vietetään valtakunnallista syömishäiriöiden tiedotusviikkoa. Syömishäiriöitä ovat anoreksia nervosa, bulimia nervosa ja ahmimishäiriö. Kuulemme usein lihavuusepidemiasta ja ylensyönnin terveysvaikutuksista, mutta anoreksian ja bulimian vaarat ovat vähemmän tunnettuja. Seuraavassa on muutamia vähän tunnettuja faktoja syömishäiriöistä, jotka kaikki on poimittu NIMH:n rahoittamasta tutkimuksesta.
Ensiksi, syömishäiriöiden väestörakenne saattaa olla muuttumassa. National Co-Morbidity Study-Replication, NIMH:n rahoittama väestöpohjainen epidemiologinen tutkimus vuosikymmenen takaa, kamppaili syömishäiriöiden esiintyvyyden arvioinnin kanssa, koska tutkijat havaitsivat, että monet vastaajat olivat haluttomia myöntämään näitä oireyhtymiä strukturoidun haastattelun aikana. Tutkimuksessa raportoitiin kuitenkin, että nämä häiriöt ovat yleisempiä naisilla. Anorexia nervosan elinikäisen esiintyvyyden arvioitiin olevan naisilla 0,9 prosenttia, kun se miehillä oli 0,3 prosenttia. Naisilla bulimia nervosan elinikäinen esiintyvyys oli 0,5 prosenttia, kun se miehillä oli 0,1 prosenttia. Ja ahmimishäiriön elinikäinen osuus naisilla oli 3,5 prosenttia, kun se miehillä oli 2 prosenttia.ii Lähes varmasti nämä luvut ovat aliarvioita. Syömishäiriöiden sairaalahoitomäärät ovat edelleen nousussa, ja ne kasvoivat 18 prosenttia vuosina 1999-2006.iii Lisäksi vastoin perinteistä stereotypiaa, jonka mukaan syömishäiriöt koskettavat enimmäkseen valkoihoisia ylemmän keskiluokan naisia, syömishäiriöistä kärsivien etninen koostumus saattaa olla muuttumassa. Kun kysyin hiljattain Kiinan-matkallani mielenterveysviranomaisilta heidän tärkeimmästä huolenaiheestaan, kuulin sekä Pekingissä että Shanghaissa puhuttavan anorexia nervosasta.
Toiseksi syömishäiriöiden hoidot ovat muuttumassa. Perinteisesti nuorten anoreksiaa on pidetty ”perhesysteemien” ongelmana, joka vaatii ”parentektomiaa” eli vanhempien tai huoltajien sulkemista pois teini-ikäisen hoitosuunnitelmasta. Lontoossa sijaitsevassa Maudsleyn sairaalassa tehty tutkimus, jonka Le Grange ja Lock toistivat Yhdysvalloissa, on kuitenkin osoittanut, että tulokset näyttävät paljon paremmilta, jos vanhempia voimaannutetaan ja heidät otetaan mukaan hoidon piiriin sen sijaan, että heidät jätettäisiin hoidon ulkopuolelle.iv Tarkoin kontrolloidussa tutkimuksessa, jossa arvioitiin perhepohjaisen hoitomuodon vaikuttavuutta, havaittiin, että 50 prosentilla tutkimukseen osallistuneista potilaista oireet lievittyivät täydellisesti vielä vuoden kuluttua hoidon päättymisestä.v Tiedossa ei ole vielä selvästi, toimiiko sama lähestymistapa myös iäkkäämpien potilaiden kohdalla, mutta tällä hetkellä on meneillään tutkimuksia, joiden tarkoituksena on sisällyttää myös perheenjäseniä aikuisten anoreksiaongelmiin. Periaatteen osoittaminen on tärkeää: perheen osallistuminen voi olla ratkaisevan tärkeää toipumisen kannalta.
Vaikka on rohkaisevaa, että on olemassa uusia ja tehokkaita hoitomuotoja, kuulemme edelleen perheiltä, joissa on teini-ikäinen, joka on saanut vakuutuskorvauksen aineenvaihduntakriisin tehohoitoa varten, mutta ei ole saanut vakuutuskorvausta taustalla olevan syömishäiriön hoitoon. Missään muussa mielenterveydenhuollon osa-alueessa ei ehkä ole näin ilmeistä epäoikeudenmukaisuutta. Kuvitelkaa, että leukemiaa sairastava teini saisi antibiootteja infektioon mutta ei hoitoa syöpään. Vaikka mielenterveyspariteetin ja terveydenhuoltouudistuksen dynaaminen kaksikko voi johtaa ratkaisuun, syömishäiriöiden hoidon kattavuus vaihtelee viime kädessä osavaltioittain. Sitä suuremmalla syyllä on syytä muistaa – ainakin yksi viikko vuodessa – että syömishäiriöt ovat vakavia, joskus kuolemaan johtavia häiriöitä.
i Arcelus J, et al. Mortality rates in patients with anorexia nervosa and other eating disorders. Archives of General Psychiatry, 68(7):724-731.
iiHudson JI, Hiripi E, Pope HG, Kessler RC. Syömishäiriöiden esiintyvyys ja korrelaatiot National Comorbidity Survey Replication -tutkimuksessa. Biologinen psykiatria. 2007; 61:348-58.
iiiZhao, Y., and Encinosa, W. Hospitalizations for Eating Disorders from 1999 to 2006. HCUP Statistical Brief #70. Huhtikuu 2009. Agency for Healthcare Research and Quality, Rockville, MD. http://www.hcup-us.ahrq.gov/reports/statbriefs/sb70.pdf
ivLock J ja Le Grange D. Family-based treatment of eating disorders. International Journal of Eating Disorders. 2005;37 Suppl:S64-7.
vLock J et al. Randomized clinical trial comparing family-based treatment with adolescent-focused individual therapy for adolescents with anorexia nervosa. Archives of General Psychiatry. 2010 Oct. 67(10):1025-1032.
.